Arkistoitu

Tutki ja ihmettele: Jipon tuulitutkimus

Tutkimustupa

Syksy tuo tullessaan navakkana puhaltavat tuulet: Syysmyrskyjen aikaan tuuli temmeltääkin iloisesti, ja jo pienempikin tuulenpuhuri saa lehdet maassa pöllyämään. Nyt onkin hyvä aika tarkkailla tuulia, ja pitää vaikkapa tuulipäiväkirjaa Jipon avustuksella!

Kuva: Bart Flickr Creative Commons

Tuulipäiväkirjaan kirjataan havaintoja tuulesta esimerkiksi yhden viikon ajalta. Tuulipäiväkirjaan merkitään tuulen suunta, eli mistä ilmansuunnasta tuuli puhaltaa, sekä tuulen voimakkuus. Tee itsellesi paperille taulukko, johon voit jokaisen päivän kohdalle merkitä tuulen voimakkuuden ja suunnan.

Tuulen voimakkuuden mittaamiseen on kehitelty erilaisia hienoja mittareita, mutta voimakkuutta voi silmämääräisesti arvioida tarkkailemalla esimerkiksi puita. Tuulen voimakkuus ilmoitetaan yleensä metreinä sekunnissa. Alla olevan taulukon avulla voit arvioida tuulen nopeutta:

Tuulen nopeus m/s Tuulen nimitys Miten tuuli näkyy puissa
0-2 Heikko tuuli Puut, oksat tai lehdet eivät juuri liiku
2- 5 Kohtalainen tuuli Lehdet kahisevat ja liikkuvat
5-8 Kohtalainen tuuli Pienet oksat liikkuvat
8- 11 Navakka tuuli

Pienet puut heiluvat
11- 14
Navakka tuuli

Suuret oksat heiluvat
14- 17 Kova tuuli

Suuret puut heiluvat
17- 24 Kova tuuli

Oksat katkeilevat
24- 28 Myrsky

Puut lähtevät juuriltaan
28- 32 Myrsky

Metsää kaatuu

Myös tuulen suunnan voi selvittää eri tavoin: tuulen suunnasta kertoo esimerkiksi tuuliviiri tai tuulipussi. Yksinkertaisimmillaan voit leikata pitkän kangassuikaleen ja kiinnittää sen vaikkapa harjanvarren tai kepin päähän ja katsoa, mihin suuntaan suikale lähtee hulmuamaan. Tuulipussi on hieman hienompi vempele tuulen suunnan selvittämiseen. Tuulipusseja näkee usein esimerkiksi lentokentillä, mutta voit myös rakentaa oman tuulipussin!

Tuulipussia varten tarvitset:

  • Ohutta ja kevyttä kangasta n. 1 m x 1 m kokoisen palasen
  • Rautalankaa tai mehupillejä
  • Ompelulankaa
  • Narua kiinnittämiseen

Tuulipussi on muodoltaa katkaistu kartio. Aloita pussin tekeminen taittamalla kangaskaitaleesi kahtia. Kiinnitä kankaat toisiinsa nuppineuloin, jotta taitos ei luiskahda pois paikoiltaan. Piirrä kankaalle tuulipussin muoto: Pussin pituus on 1 m, toinen pääty on 25 cm, toinen taas 18 cm korkea. Leikkaa kangas viivoja pitkin. Ompele pussin pitkät reunat kiinni.

Tuulipussin kaava








Tuulipussin leveämpi pääty on sen suuaukko, ja sen reunaan tarvitaan vahvistusta. Taita reunasta parin sentin verran sisäänpäin, ja ompele taitos kujaksi. Älä ompele reunaa kiinni koko pituudelta, vaan jätä siihen aukko, josta saat ujutettua kujaan vahvikkeeksi joko rautalankaa tai yhteenteipattuja mehupillejä.

Kiinnitä lopuksi neljä narua pussin suuaukolle tasaisin välein. Naruilla voit solmia tuulipussin kiinni johonkin korkealle ja avoimelle paikalle. Tarvittaessa tuulipussinkin voi kiinnittää harjan varteen tai keppiin, ja nostaa pystyyn aina tuulen suuntaa mitattaessa. Tarkasta ilmansuunta kompassista!

Sitten vain tuulta tarkkailemaan! Muista raportoida tuulihavaintosi Jipolle.

Lataa työohje tulostettavassa muodossa:

Tiedosto: Tuulitutkimus.doc
Tuulitutkimus

Tiedosto: Tuulitutkimus.pdf
Tuulitutkimus